13.12.2018
Hengitys huurusi pakkasessa ja kalpeat tähdet tuikkivat vielä taivaalla, kun Napapiirille, Joulupukin Pajakylän tuntumaan, kokoontui arvovaltainen joukko. Valoja tuikkivan Coca‑Cola Joulurekan luona oli itse Joulupukki poroineen sekä Rovaniemen kaupungin, Coca‑Colan ja Visit Rovaniemen edustajia.
Coca‑Cola Joulurekan ja Joulupukin ensikohtaamisen kunniaksi Rovaniemi luovutti Coca‑Colalle tunnustuksen hyvän joulumielen kansainvälisestä edistämisestä.
”Coca‑Cola Joulurekka on levittänyt joulun taikaa ja jouluiloa ympäri maailman jo yli 20 vuoden ajan. Joulupukin virallinen kotikaupunki Rovaniemi myöntää Coca‑Colalle tunnustuksen hyvän joulumielen kansainvälisestä edistämisestä Joulurekan vieraillessa ensimmäistä kertaa kaupungissa”, Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen kertoi tunnustuksen taustoista.
Maailmankuulu Coca‑Cola Joulurekka pysähtyi Napapiirillä ensimmäisen kerran 12.12. Vierailu oli paluu juurille, Coca‑Colalla kun on erityinen yhteys Suomeen ja Joulupukkiin. Coca‑Colan mainoksista tutun, punaposkisen ja valkopartaisen joulupukkihahmon loi 1930-luvulla kuvittaja Haddon Sundblom, jonka isä muutti aikoinaan Yhdysvaltoihin Ahvenanmaalta.
Sundblomin Coca‑Cola-mainoksiin piirtämällä Joulupukilla oli ystävällinen hymy, pilkettä silmäkulmassa, valkoinen parta ja punainen nuttu. Ennen Sundblomin hahmoa joulupukki oli tarinoissa kuvattu muun muassa pelottavan näköisenä haltijahahmona, joka oli pukeutunut eläimen taljaan.
Rovaniemi on Joulupukin virallinen kotikaupunki, jossa Joulupukin voi tavata vuoden jokaisena päivänä Joulupukin Pajakylässä Napapiirillä. Pajakylässä vierailee vuosittain yli 500 000 joulunystävää maailman joka kolkasta.
Pajakylä perustettiin vuonna 1985, ja Rovaniemi sai Joulupukin virallisen kotikaupungin aseman vuonna 2010. Yli 30 Rovaniemen-vuotensa aikana Joulupukki on ottanut vastaan miljoonia vierailijoita, joiden joukossa on pop-tähtiä, poliitikkoja, televisiokasvoja, urheilijoita - ja nyt myös Coca‑Cola Joulurekan.
Coca‑Cola Joulurekka nähtiin ensimmäisen kerran Coca‑Colan joulumainoksessa 90-luvulla. Joulurekka on vieraillut 20 vuoden ajan yli 300 kaupungissa eri puolilla maailmaa, ja tänä jouluna se on ensimmäisen kerran suomalaisten nähtävillä kymmenellä suomalaispaikkakunnalla. Joulukuussa Joulurekka ajaa Suomessa noin 3 500 kilometriä.
Katso joulurekkakiertueen tarkat paikat ja ajankohdat osoitteesta: www.coke.fi/joulu