Coca‑Cola Joulurekka vieraili Ahvenanmaalla ja yhdeksällä muulla paikkakunnalla

Forssalaiset saivat Joulurekkatapahtuman kaupunkiinsa kuuntelemalla joulumusiikkia.

21.12.2019

Vuonna 2018 Coca‑Colan joulumainoksista tuttu punainen Joulurekka kiersi Suomea ensimmäistä kertaa ja kymmenet tuhannet suomalaiset ympäri maata osallistuivat Joulurekan mukanaan tuomiin tapahtumiin. Yleisön pyynnöstä Coca‑Colan Joulurekka vieraili seuraavana vuonna jälleen  10 paikkakunnalla, joista yhden suomalaiset pääsivät valitsemaan. Tuhansilla valoilla koristeltu Joulurekka tekee kiertueellaan kansainvälistä historiaa matkaamalla ensimmäistä kertaa ikinä risteilyaluksella ja vierailemalla Ahvenanmaalla.

Coca‑Colan Joulurekkakiertue oli vuoden 2018 ilmiö, jonka päätyttyä Suomen Coca‑Colalle on tullut lukuisia pyyntöjä ja tiedusteluja kiertueen tuomiseksi uusiin kaupunkeihin seuraavana vuonna. Niinpä Coca‑Cola Joulurekka päätettiin lähettää toistamiseen kiertämään Suomea ja kiertue toi iloisen joulutapahtuman Vantaalle, Kouvolaan, Joensuuhun, Tuuriin, Seinäjoelle, Turkuun, Kirkkonummelle, Äänekoskelle, Maarianhaminaan ja yhteen kaupunkiin, jonka suomalaiset pääsivät valitsemaan uudenlaisella, jännittävällä tavalla.

Suomalaiset äänestivät joulumusiikkia kuuntelemalla paikkakunnan, missä Joulurekan tulisi vierailla!

Suomalaiset pääsivät äänestämään, missä kaupungissa Joulurekan tulisi pysähtyä yhdeksän muun kaupungin lisäksi. Vaihtoehtoina oli viisi Joulurekan reitille sopivaa kaupunkia: Forssa, Heinola, Mikkeli, Nokia ja Pori. Jokaiselle kaupungille on laadittu oma joulusoittolistansa Spotifyhin. Joulurekka pysähtyi 18.12. kaupunkiin, jonka jouluista soittolistaa on kuunneltu eniten.

Kaupungin valintaan pääsi jokainen halukas osallistumaan kuuntelemalla suosikkikaupunkinsa joululistaa ja virittäytymällä samalla joulutunnelmaan. Voittajakaupungiksi nousi Forssa, jonka joululaululistaa kuunneltiin äänestysaikana eniten. Forssan lista sinnitteli Porin kanssa lähes rinta rinnan.

Joulurekka lähtee jouluristeilylle

Coca‑Cola Joulurekka on reilun 20 vuoden aikana vieraillut yli 300 paikassa ympäri maailmaa. Viime vuonna Joulurekka pysähtyi ensimmäistä kertaa ikinä Napapiirillä ja suomalaisen Joulupukin ja Joulurekan tapaaminen Rovaniemellä kiinnosti myös kansainvälistä mediaa.

Tänä vuonna punainen Coca‑Cola Joulurekka matkustaa Viking Linen punaisella M/S Viking Grace risteilyaluksella Turusta Ahvenanmaalle Maarianhaminaan. Molemmat ovat Joulurekan historian ensimmäisiä, niin risteily kuin vierailu Ahvenanmaallakin.

Coca‑Cola Joulupukin juuret ovat Ahvenanmaalla.

Hahmon piirsi 1930-luvlla Haddon Sundblom, jonka isä oli kotoisin Ahvenanmaalta, Föglön saarelta. Sundblom uudisti alun perin pelottavan ja synkän joulupukin lämminhenkiseksi, punaposkiseksi ja punanuttuiseksi hahmoksi, jolla on ollut kansainvälistä vaikutusta käsitykseemme Joulupukin ulkonäöstä. Sundblomin luoma Coca‑Cola Joulupukki hymyilee myös Suomea kiertävän Joulurekan kyljessä.

”Coca‑Cola Joulurekka on kiertänyt kaikkialla Pohjoismaissa Islantia myöten. Mielestämme nyt oli korkea aika viedä Coca‑Cola Joulupukilla koristeltu rekka Haddon Sundblomin juurille Ahvenanmaalle. Samalla voimme kansainvälisesti myös muistuttaa tämän ikonisen jouluhahmon suomalaisista juurista: Ruotsissahan Sundblomin kerrotaan olevan ruotsalainen äitinsä kotimaan vuoksi”, Suomen Coca‑Colan viestintäpäällikkö Théa Natri kertoo.

Sundblom ehti luoda vuosien 1931 ja 1964 välillä yli 40 öljymaalausta Coca‑Cola -joulupukista. Nämä lukuisat joulupukkikuvat ovat vieläkin käytössä Coca‑Colan mainoksissa, julisteissa, pakkauksissa ja monissa muissa materiaaleissa. Vuonna 2007 Ahvenanmaan postilaitos julkaisi Haddon Sunblomin Coca‑Cola Joulupukkia esittävän joulupostimerkin. Samanaikaisesti Ahvenanmaan museo järjesti yhteistyössä Ahvenanmaan siirtolaisinstituutin (Ålands Emigrantinstitut) kanssa Sundblomin joulupukkimaalauksia esittelevän näyttelyn.

Kiertueaikataulu: Vantaa la 7.12. , Kouvola ma 9.12., Joensuu ti 10.12., Tuuri to 12.12., Seinäjoki pe 13.12., Turku la 14.12., Kirkkonummi ma 16.12., Äänekoski ti 17.12., Forssa ke 18.12., Maarianhamina la 21.12.

Joulutapahtumassa kierrätystölkeillä tehdään hyvää

Vuosi sitten Coca‑Cola Joulurekan Suomen kiertueen suosio ylitti kaikki odotukset, kun tapahtumiin osallistui kaiken kaikkiaan kymmeniä tuhansia ihmisiä. Yleisön pyynnöstä joulurekkatapahtumien kestoa on tänä vuonna pidennetty kolmesta tunnista neljään.

Myös tänä vuonna on todennäköistä, että kävijämäärät ovat suuria ja on hyvä varautua liikenneruuhkiin. Paikalle saapuvien kannattaa suosia julkista liikennettä ja jättää auto muille pysäköintipaikoille.

Joulurekka tuo jokaiselle kymmenelle suomalaispaikkakunnalle joulutapahtuman, jonka yhteydessä mm. jaetaan ilmaisia juomia. Tyhjät tölkit voi kierrättää rekalla osallistumalla kierrätysrulettiin, jossa voi voittaa yllätyslahjan. Rulettiin osallistuvien tölkkien pantit lahjoitetaan Ronald McDonald Talolle. Viime vuonna Suomen kiertueen kierrätysruletilla kerättiin yhteensä 10 000 tölkkiä.

Markkinoinnin vastuullisuus on Coca‑Colalle tärkeää, minkä vuoksi joulurekkatapahtumien, kuten muidenkin yhtiön markkinointitapahtumien, ikäraja on 13 vuotta. Nuoremmat ovat tervetulleita vanhempiensa kanssa.

Tiesitkö tämän Coca‑Cola Joulurekasta?

  • Coca‑Cola Joulurekka nähtiin ensimmäisen kerran Coca‑Colan joulumainoksessa 90-luvulla.
  • Joulurekka on vieraillut 20 vuoden ajan yli 300 kaupungissa eri puolilla maailmaa.
  • Tänä vuonna Coca‑Cola Joulurekat näkyvät televisiomainoksissa yli sadassa maassa.
  • Miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa kerääntyvät vuosittain seuraamaan Coca‑Cola Joulurekan matkaa ja osallistuvat sen mukanaan tuomaan joulutapahtumaan.
  • Suomen tapahtumassa voi otattaa itsestään valokuvan Joulurekan kanssa.
  • Tilaisuudessa jaetaan ilmaisia juomia. Tyhjät tölkit voi kierrättää rekalla osallistumalla kierrätysrulettiin, jossa voi voittaa yllätyslahjan. Rulettiin osallistuvien tölkkien pantit lahjoitetaan Ronald McDonald Lastentalosäätiölle.
  • Suomessa nähtävä Coca‑Cola Joulurekka on harvinainen Kenworth VW900A -jenkkirekka vm. 1978. Rekka on ollut Suomessa 80-luvulta saakka.
  • Rekka on 19 metriä pitkä ja sen kyljissä loistaa noin 11 000 led-valoa