Pullosta kiitos Ruotsiin

Kaikkien tuntema muodokas Coca‑Cola-pullo sai alkunsa vuonna 1915. Ruotsalaissyntyinen lasimestari Alexander Samuelsson tiimeineen suunnitteli pullon kilpailussa

25.11.2019

Kaikkien tuntema muodokas Coca‑Cola-pullo sai alkunsa yli sata vuotta sitten, vuonna 1915. Moni ei tiedäkään, että kuuluisan ja kurvikkaan pullon juuret ovat vahvasti Pohjois-Euroopassa, sillä pullo on syntynyt ruotsalaisen Alexander Samuelssonin käsissä. Pohjoismaat ovat tunnetusti designin aatelia, ja tämän historiallisen suunnittelutyön perintö näkyy edelleen katukuvassa, taiteessa ja miljoonien ihmisten huulilla.

“Pullon pitää olla niin erottuva, että sen tunnistaa vaikka pimeässä tai rikkoutuneena maassa”: tällainen oli kuuluisa tehtävänanto, kun Coca‑Cola julisti suunnittelukilpailun uudelle pullolleen vuonna 1915. Yhtiö oli alkanut saada kilpailijoita ja tarvitsi keinon erottuakseen alkuperäiseksi oikeaksi Coca‑Colaksi. Kilpailun voitti Yhdysvaltojen Indianan osavaltiosta kotoisin oleva Root Glass -lasinpuhallusfirma, jonka pääsuunnittelija ruotsalainen Alexander Samuelsson oli.

Samuelssonin tarina

Alexander Samuelsson oppi lasimestarin taidot Surten alueella Göteborgin pohjoispuolella. Kuten sadattuhannet muutkin ruotsalaiset tuohon aikaan, myös Samuelsson lähti etsimään parempaa elämää Yhdysvaltoihin vuonna 1883, ollessaan parikymppinen. Siihen aikaan kukaan ei ollut vielä kuullutkaan Coca‑Colasta, sillä juoma keksittiin vuonna 1886.

Nuoresta iästään huolimatta Samuelsson oli jo taitava lasimestari. Mantereen toisella puolella hän työllistyi Indianan osavaltiossa sijaitsevalle Root Glass -lasinpuhallustehtaalle ja nousi yrityksen pääsuunnittelijaksi asti. Vuodet vierivät, kunnes vuonna 1915 Coca‑Cola julisti kansallisen kilpailun uuden pullon suunnittelemiseksi. Samuelsson tiimeineen sai kutsun osallistua kilpailuun.

Tehtävänannon mukaisesti pullo piti pystyä tunnistamaan pimeässä tai jopa maahan hajonneena. Aiemmat Coca‑Cola-pullot olivat olleet suorakulmion muotoisia ja tasaisia sivuilta, mutta kilpailijat olivat helposti voineet imitoida tätä tyyliä, eivätkä kuluttajat enää erottaneet juomia toisistaan. Samuelsson lähetti kaksi tiimin jäsentä, Earl Deanin ja Clyde Edwardsin, kirjastoon etsimään mahdollisia uusia muotoja. Kirjastossa he törmäsivät kuvitukseen kaakaopavusta, jonka muoto on soikea ja pinta aaltoilevan raidallinen. Samuelssonin johdolla ideaa kehitettiin eteenpäin, ja yhtiö sai patenttioikeuden pulloon 16. marraskuuta 1915. Coca‑Cola oli löytänyt selkeän voittajan.

 

Pulloa ryhdyttiin valmistamaan Root Glass -yhtiön kotikaupungissa, ja pikkuhiljaa pullottajat ottivat uuden muodon käyttöön. Pullosta tuli niin legendaarinen, että vuonna 1928 pullotetun Coca‑Colan myynti ohitti soodabaareista ostetun Coca‑Colan myynnin. Lopullisen tunnustuksen pullo sai, kun se esiintyi Time-lehden kannessa vuonna 1950, ensimmäisenä kaupallisena tuotteena ikinä. Alkuperäisen tehtävänannon tavoite oli täytetty: kukaan ei voisi enää erehtyä siitä, missä pullossa se aito oikea Coca‑Cola on.