1.1.2020
Mary Alexander oli 50-luvulla nöyrä yliopisto-opiskelija, joka vaatimattomasta taustastaan huolimatta ponnisti edelläkävijäksi. Mary oli ensimmäinen afroamerikkalainen nainen, joka toimi mallina Coca‑Colan mainoksessa. Tämän lisäksi hän loi myös menestyksekkään uran opettajana ja koulutuksen merkityksen sanansaattajana.
Joillakin ihmisillä on kyky häikäistä koko huone olemuksellaan. Mary Alexander lukeutuu näihin ihmisiin, vaikka hän itse tuskin myöntäisi sitä. Kyse ei ole pelkästään kauneudesta ja itsevarmuudesta: Maryllä on myös kyky levittää iloa ja positiivisuutta minne ikinä hän meneekin. Tästä syystä hänet varmaankin valittiin Coca‑Colan mainoskasvoksi vuonna 1955, ensimmäisenä afroamerikkalaisena naisena ikinä.
Jos Marylta kysytään kuka hän on, listaa hän ylpeydellä lukuisia eri titteleitä: vaimo, äiti, isoäiti, entinen opettaja ja lukion rehtori. Mary on kuitenkin vaatimaton, eikä tee isoa numeroa itsestään. Jopa niinkin vaatimaton, että Coca‑Colan edustajatkaan eivät tienneet kuka oli nainen kuuluisissa mainoksissa, ennen kuin vasta puoli vuosisataa myöhemmin.
Mary syntyi ja kasvoi farmilla Alabaman maaseudulla. Hän oli yksi kymmenestä lapsesta ja osallistui jo nuoresta alkaen raskaisiin peltotöihin. ”Sain ensimmäisen Coca‑Colani 7–8-vuotiaana”, muistelee Mary. ”Pitkän työpäivän jälkeen se oli meidän palkintomme. Jääkylmä Coca‑Cola.
”Mary oli toinen ihminen perheestään, jolla oli mahdollisuus opiskella yliopistossa. Opiskellessaan kolmatta vuotta, hänen asuntolansa johtajatar ehdotti, että Mary hakisi malliksi Coca‑Colan mainokseen. Mary arkaili avoimeen koekuvaukseen osallistumista, mutta päätti toisen kehotuksen jälkeen mennä kokeilemaan onneaan.
”Olin yllättynyt siitä, että he valitsivat minut!”, Mary kertoo. ”Kaikki muut tytöt olivat isoista kaupungeista ja minä olin vain tavallinen maalta tullut tyttö.” Marya jännitti hänen perheensä ja erityisesti isänsä reaktio kuvauksiin. Kuultuaan, että kuvauksista saadulla 600 dollarilla Mary pystyy maksamaan kokonaan neljännen vuoden opintonsa, he heltyivät. Kun mainokset ilmestyivät, näytti perhe niitä ylpeänä myös sukulaisille, ja opiskelijatoverit levittivät niitä ympäri kampusta.
Coca‑Colan mainokset olivat ensimmäiset ja viimeiset kuvaukset, joihin Mary osallistui. Kuvien suosiosta huolimatta Mary ei pitänyt yhteyttä Coca‑Colaan ja ajan saatossa kukaan ei enää tiennyt kuka mainoksissa esiintynyt tyttö oli. Mainosten myötä Maryn saama itsevarmuus kuitenkin vei häntä eteenpäin urallaan.
Mary suoritti maisterintutkintonsa loppuun ja ryhtyi hakemaan töitä opettajana. Tämä ei ollut tuohon aikaan helppoa tummaihoiselle naiselle, mutta kolmen vuoden yrittämisen jälkeen hän sai opettajan paikan Mount Clemonsin lukiossa, ensimmäisenä afroamerikkalaisena opettajana. Maryn ura tiennäyttäjänä ei jäänyt siihen, vaan hän eteni urallaan erään toisen lukion rehtoriksi, myöskin ensimmäisenä afroamerikkalaisena naisena.
52 vuotta myöhemmin, Coca‑Cola ei vieläkään tiennyt mainoksissaan esiintyvän naisen henkilöllisyyttä. Sitten eräänä päivänä Maryn veljentytär ja tämän ystävä katselivat vanhoja kuvia, kun he törmäsivät tuttuihin kasvoihin. Kaksikko otti yhteyttä Coca‑Colan kuumaanlinjaan, mutta yhtiö sai jatkuvasti valheellisia yhteydenottoja ihmisiltä, jotka väittivät olevansa malleja vanhoissa mainoksissa. Onnekseen Mary oli säästänyt Coca‑Colalta vuosia aikaisemmin saamansa kirjeen, joka todisti hänet oikeaksi malliksi.Saatuaan jälleen yhteyden Maryyn, yhtiö kutsui hänet vierailulle World of Coca‑Cola -museoon, jossa on esillä myös yksi Maryn mainoksista. Jo 78-vuotias Mary vieraileekin Coca‑Colalla nyt säännöllisesti puhuakseen tapahtumissa ja kertoakseen tarinansa.
Elämäniloa pursuava Mary on otettu saamastaan huomiosta, mutta näkee mainoksissa jotain itseään suurempaa. ”Toivon, että avasin uusia ovia. Haluan, että tarinani inspiroi ihmisiä tekemään jotain, mikä aluksi vaikuttaa mahdottomalta”, Mary tiivistää. ”Siksi olen niin iloinen tästä kaikesta.
”Katso, miten Mary kertoo itse oman tarinansa ja miten Coca‑Colan historia-arkistossa työskentelevä Jamal Booker kuvailee tämän historiallisen mainoskasvon merkitystä. Video on englanniksi eikä siinä ole tekstitystä.