3.8.2022
Kaikista suosituimmista virvoitusjuomamauista on saatavilla kevytversio, johon ei ole lisätty sokeria. Coca‑Cola Zero Sugarissa ei ole lainkaan sokeria, kuten ei myöskään Sprite Zerossa. Sitruuna-Lime-klassikko eli perinteinen Sprite sisältää 30% vähemmän sokeria kuin vielä joitakin vuosia sitten, kuten myös appelsiinin makuisessa Fantassa on 30% vähemmän sokeria . Sokeriton Appelsiini Fanta sisältää mehua, mistä juomaan tulee hieman sokeria, mutta juoma täyttää yhä sokerittomuuden määritelmän. Bonaqua -juomaperhe puolestaan koostuu joko kalorittomista tai vähäkalorisista juomista. Fuze-jääteet ovat niin ikään vähäkalorisia, vastuullisesta teeuutteesta valmistettuja juomia. Näiden lisäksi juomavalikoimaan kuuluvat Powerade-urheilujuomat, jotka ovat niin ikään vähäenergiaisia.
Euroopan Coca‑Cola seuraa eri Euroopan maissa myytyjen juomien ja niiden myötä nautittujen sokerien ja kalorien määrää. Suomessa myytyjen juomien kalorit lasketaan mukaan tähän ns. eurooppalaiseen kalorijalanjälkeen. Coca‑Cola on sitoutunut Euroopassa siihen, että jokaisessa maassa kulutusta ohjataan kevyempään suuntaan ja siten vähennetään yhtiön juomissa nautittujen kalorien määrää. Tässä on onnistuttukin ja Suomessa tavoite jopa ylitettiin. Vuosina 2015 - 2020 Coca‑Cola –yhtiön hiilihapollisissa virvoitusjuomissa myydyn sokerin määrä väheni Suomessa 15%. Tähän lukuun ei lasketa mukaan vesien myyntiä, joka on koko tuon ajan kasvanut.
Ja uusi tavoite on tehty vuodelle 2025. Euroopassa ja Suomessa Coca‑Cola pyrkii edelleen vähentämään sen juomista nautitun sokerin määrää. Tavoitteena on edelleen vähentää 10 prosenttia juomien sokerista vuoteen 2025 mennessä (vs.2019).
Työmme sokerin kulutuksen pienentämiseksi jatkuu samoilla keinoin, kuten tavoitimme edellisenkin sitoumuksen. Vähennämme sokerin määrää juomissamme, investoimme uusien sokerittomien ja vähäsokeristen juomien kehitykseen, myymme juomiamme pienemmissä annospakkauksissa kuten 250ml tölkeissä kannustamalla ihmisiä aktiivisesti valitsemaan vähäsokerisia ja ei-sokerisia vaihtoehtoja markkinointimme avulla. Esimerkiksi sokeriton Coca‑Cola Zero Sugar on mukana yli 90 prosentissa Coca‑Colan brändimainontaa.
*Luvut vuodelta 2022